top of page
shaysuomi

SHAY kasvaa – seuraava askel kohti entistä ammattimaisempaa toimintaa

Viimeiset 18 kuukautta ovat olleet historiallisia hiusalan edunvalvonnassa. Olemme rakentaneet suoria yhteyksiä päättäjiin – sellaisia, joita alalla ei aiemmin ole ollut.

Seuraavat saavutukset ovat olleet merkittäviä virstanpylväitä hiusalan edunvalvonnassa:


SHAY on tavannut useita kansanedustajia ja päättäjiä, kuten Sanni Grahn-Laasosen, Sinuhe Wallinheimon, Atte Harjanteen ja Salla Auran. Näissä tapaamisissa olemme tuoneet esiin hiusalan yrittäjien aseman parantamisen, alan arvostuksen nostamisen sekä harmaan talouden torjunnan tärkeyden.

Verohallinnon ja Valtiovarainministeriön kanssa olemme tehneet tiivistä yhteistyötä muun muassa arvonlisäverokantojen ja harmaan talouden torjunnan osalta. Näiden tahojen kanssa käydyt keskustelut ovat olleet keskeisiä, kun olemme vieneet konkreettisia ehdotuksia alan toimintaedellytysten parantamiseksi.


Olemme myös tehneet yhteistyötä Eläketurvakeskuksen ja Elinkeinoelämän Keskusliiton kanssa varmistaaksemme, että hiusalan yrittäjien sosiaaliturva- ja taloudelliset kysymykset huomioidaan kansallisessa päätöksenteossa.


Lisäksi SHAY on ollut mukana OPS-verkostotyöryhmässä, jossa olemme työskennelleet koulutusalan ammattilaisten kanssa kehittääksemme hiusalan koulutusta vastaamaan entistä paremmin työelämän vaatimuksia.


Ensimmäistä kertaa alamme ääni kuuluu kansallisessa päätöksenteossa. Olemme yhdessä saavuttaneet paljon, mutta matkamme on vasta alussa.


Lisävoimia tarvitaan!

SHAY:n toiminta on kasvanut merkittävästi, ja kasvaaksemme edelleen tarvitsemme lisää voimaa ja uusia ammattilaisia tukemaan yhdistyksen päivittäistä toimintaa. Tästä syystä aloitamme nyt rekrytoinnin, jonka avulla voimme viedä toimintaamme entistä ammattimaisemmalle tasolle ja tarjota jäsenillemme laadukkaampaa palvelua. Tämä on meille merkittävä askel, jonka avulla viemme hiusalaa kohti sen ansaitsemaa asemaa Suomessa.


Rekrytoimme 1–2 ammattilaista SHAY:n toimintaan!

Haemme henkilöitä, joilla on intohimo hiusalan kehittämiseen, vahvaa osaamista some- ja markkinointityöstä, sekä halua hallinnoida ja organisoida SHAY:n arkea ja tapahtumia.

Oletko sinä, tai tunnetko henkilön, joka nauttii yhteyshenkilönä toimimisesta, verkostojen rakentamisesta, tapahtumien järjestämisestä ja hallinnollisten tehtävien hoitamisesta?

Jos vastasit kyllä, haluamme ehdottomasti kuulla lisää!


Tämä rekrytointi on ratkaiseva askel SHAY:n kasvun kannalta. Olemme ylpeitä siitä, että olemme siinä tilanteessa, jossa voimme laajentaa toimintaamme ja tarjota mahdollisuuden osallistua hiusalan kehittämiseen ainutlaatuisessa roolissa. Tämä on tilaisuus päästä mukaan tekemään historiaa ja vaikuttamaan alan tulevaisuuteen, juuri kun hiusala on nousemassa entistä vahvemmin esille kansallisessa keskustelussa.


Tule mukaan kirjoittamaan SHAY:n seuraavaa lukua – osallistu rekrytointiimme ja ole mukana tekemässä historiaa!


Uskomme vahvasti, että yhdessä voimme rakentaa entistä vahvemman ja vaikuttavamman tulevaisuuden hiusalalle. SHAY on kehittynyt merkittäväksi toimijaksi, mutta nyt tarvitsemme sinua mukaan viemään meidät seuraavalle tasolle.





 

122 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


LAITETAAN HIUSALA KASVUUN,

LIITY SHAY JÄSENEKSI!

jäsenmaksu alk. 0,64 € / päivä

bottom of page